Kirjoittanut:
Jens Møller-Madsen

Raskaita pörssipäiviä – mutta älä ohita hyviä päiviä

Käänteet kansainvälisissä pörsseissä ovat kuluneena vuonna olleet dramaattisia. Kevättalvella suurten kurssilaskujen myötä vallitsivat niin kutsutut karhumarkkinat. Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa, ja miten tärkeää oli olla mukana markkinoilla, kun ne vihdoin kääntyvät nousuun? 

bear

Kun maailman markkinat alkuvuoden tapaan laskevat, puhutaan finanssimaailmassa karhumarkkinoista (bear market). Karhumarkkinat ovat käsite, joka kuvaa markkinoiden negatiivista trendiä ja indeksien laskua. Historiallisesti tarkasteltuna karhumarkkinoita on nähty noin joka kuudes tai seitsemäs vuosi, ja pörssien elpymiseen on laskusta kulunut keskimäärin kaksi vuotta. Karhumarkkinoiden määritelmän mukaan pörssien arvo laskee edellisestä huipusta vähintään 20 prosenttia. Vastakohta ovat härkämarkkinat (bull market), jolloin osakekurssit nousevat pitkään ja vahvasti.

Määritelmien mukaan negatiivisen tai positiivisen trendin on myös täytynyt jatkua yleensä  vähintään kaksi kuukautta, jotta tilannetta ei sekoiteta lyhyeen korjausliikkeeseen markkinoilla. Karhumarkkinoiden määritelmä täyttyi Yhdysvalloissa 11. maaliskuuta, kun amerikkalainen Dow Jones -indeksi laski 20 prosenttia (23 553 pisteeseen) vuoden 2019 huippulukemasta, 29 551 pisteestä. Sama ilmiö on nähty useimmissa kansainvälisissä pörsseissä ympäri maailmaa.

13 karhumarkkinaa toisen maailmansodan jälkeen

Karhumarkkinat ovat saaneet nimensä tavasta, jolla karhu käy saaliinsa kimppuun: se iskee käpälillään alaspäin. Samoin sen vastakohta, härkämarkkinat on saanut nimensä siitä, että härkä puskee hyökätessään sarvillaan ylöspäin.

Markkinat ovat kääntyneet karhumarkkinoiksi 13 kertaa toisen maailmansodan jälkeen, koronaviruksen aiheuttama lasku mukaan lukien. Laskua on ollut Yhdysvaltain pörssissä keskimäärin 25–30 prosenttia. Kuten edellä mainittiin, karhumarkkinoita on yleensä nähty noin joka kuudes tai seitsemäs vuosi, ja aiemmin pörssien elpymiseen on kulunut keskimäärin kaksi vuotta.

Vuoden 1930 jälkeen on oltu härkämarkkinoilla 14 kertaa, kun kurssit ovat vastaavasti nousseet vähintään 20 prosenttia. Härkämarkkinat kestävät usein vuosia, ja suurin nousu nähdään monesti ensimmäisten kuukausien aikana.

Tilastot osoittavat, että kun markkinat kääntyvät jälleen nousuun, on tärkeää olla mukana hyödyntämässä voimakkaita korjausliikkeitä. Näin kävi tälläkin kertaa. Karhumarkkinan pohjalukemat nähtiin 23. maaliskuuta, ja seuraavana päivänä nousua kertyi huimat 8 prosenttia. Kaiken kaikkiaan toipuminen karhumarkkinoista oli historiallisesti katsoen poikkeuksellisen nopeaa.

Alla olevassa kuvassa näkyy, miten 10 parasta pörssipäivää vaikuttavat sijoituksiin.

kuvaaja
Kuvaajan tummansininen käyrä näyttää maailman osakemarkkinoita kuvaavan MSCI All Country World -indeksin kehityksen euroissa laskettuna vuodesta 2001 nykypäivään. Vaaleansininen käyrä näyttää, millainen tuotto olisi ollut ilman 10 parasta pörssipäivää.

Parhaat pörssipäivät vuodesta 2001 vuoden 2020 marraskuun 19. päivään

  • 29.7.2002 5,5 %
  • 15.10.2002 5,1 %
  • 19.9.2008 5,9 %
  • 13.10.2008 8,7 %
  • 20.10.2008 5,2 %
  • 28.10.2008 6,7 %
  • 13.3.2020 5,4 %
  • 17.3.2020 5,1 %
  • 24.3.2020 8,0 %
  • 6.4.2020 5,6 %

Finanssikriisin jälkeiset härkämarkkinat kestivät yli 10 vuotta aina vuodesta 2009 lähtien. Dow Jones -indeksi nousi tänä aikana 350 prosenttia. Koronapandemian aikana pörssit sukelsivat rytisten, mutta keväästä alkoi uusi, poikkeuksellisen nopeasti edennyt nousukausi.

Historiallisen kehityksen perusteella ei voida ennakoida rahastosijoituksen tuottotasoa tulevaisuudessa. Rahastosijoittamiseen liittyy riski, sillä sijoitettujen varojen arvo voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää koko sijoittamansa pääoman. Avaintietoesitteet, säännöt, vuosikertomus ja puolivuotiskatsaus ovat saatavilla osoitteesta nordea.fi/rahasto ja Nordean konttoreista.