bear
Kirjoittanut:
Jens Møller-Madsen

Raskaita pörssipäiviä – mutta älä ohita hyviä päiviä

Käänteet kansainvälisissä pörsseissä ovat viime viikkoina olleet dramaattisia, ja nyt olemme niin kutsutuilla karhumarkkinoilla. Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa, ja miten tärkeää on olla mukana markkinoilla, kun ne vihdoin kääntyvät nousuun? 

Osakemarkkinat
Näkemys
Säästäminen

Kun maailman markkinat viime viikkojen tapaan laskevat, puhutaan finanssimaailmassa karhumarkkinoista (bear market). Karhumarkkinat ovat käsite, joka kuvaa markkinoiden negatiivista trendiä ja indeksien laskua. Historiallisesti tarkasteltuna karhumarkkinoita on nähty noin joka kuudes tai seitsemäs vuosi, ja pörssien elpymiseen on laskusta kulunut keskimäärin kaksi vuotta. Karhumarkkinoiden määritelmän mukaan pörssien arvo laskee edellisestä huipusta vähintään 20 prosenttia. Vastakohta ovat härkämarkkinat (bull market), jolloin osakekurssit nousevat pitkään ja vahvasti.

Määritelmien mukaan negatiivisen tai positiivisen trendin on myös täytynyt jatkua yleensä  vähintään kaksi kuukautta,  jotta tilannetta ei sekoiteta lyhyeen korjausliikkeeseen markkinoilla. Karhumarkkinoiden määritelmä täyttyi Yhdysvalloissa 11. maaliskuuta, kun amerikkalainen Dow Jones -indeksi laski 20 prosenttia (23 553 pisteeseen) vuoden 2019 huippulukemasta, 29 551 pisteestä. Sama ilmiö on nähty useimmissa kansainvälisissä pörsseissä ympäri maailmaa.

13 karhumarkkinaa toisen maailmansodan jälkeen

Karhumarkkinat ovat saaneet nimensä tavasta, jolla karhu käy saaliinsa kimppuun: se iskee käpälillään alaspäin. Samoin sen vastakohta, härkämarkkinat on saanut nimensä siitä, että härkä puskee hyökätessään sarvillaan ylöspäin.

Markkinat ovat kääntyneet karhumarkkinoiksi 13 kertaa toisen maailmansodan jälkeen, tämänhetkinen koronaviruksen aiheuttama tilanne mukaan lukien. Laskua on ollut Yhdysvaltain pörssissä keskimäärin 25–30 prosenttia. Kuten edellä mainittiin, karhumarkkinoita on yleensä nähty noin joka kuudes tai seitsemäs vuosi, ja aiemmin pörssien elpymiseen on kulunut keskimäärin kaksi vuotta.

Nyt kiinnostava  kysymys onkin, miten kauan tällä kertaa kestää, ennen kuin pörssi pääsevät jaloilleen? Vuoden 1930 jälkeen on oltu härkämarkkinoilla 14 kertaa, kun kurssit ovat vastaavasti nousseet vähintään 20 prosenttia. Härkämarkkinat kestävät usein vuosia, ja suurin nousu nähdään usein ensimmäisten kuukausien aikana.

Tilastot osoittavat, että kun markkinat kääntyvät jälleen nousuun, on tärkeää olla mukana hyödyntämässä voimakkaita korjausliikkeitä. Alla olevassa kuvassa näkyy, miten 10 parasta pörssipäivää vaikuttavat sijoituksiin. Sitä paitsi parhaat päivät on yleensä nähty heti karhumarkkinoiden päättymisen jälkeen.

graafi
Kuvaajan tummansininen käyrä näyttää maailman osakemarkkinoita kuvaavan MSCI All Country World -indeksin kehityksen euroissa laskettuna vuodesta 2001 nykypäivään. Vaaleansininen käyrä näyttää, millainen tuotto olisi ollut ilman 10 parasta pörssipäivää.

Parhaat pörssipäivät vuodesta 2001 vuoden 2020 maaliskuun 16. päivään

  • 29.7.2002 5,5 %
  • 15.10.2002 5,1 %
  • 13.3.2003 4,3 %
  • 19.9.2008 5,9 %
  • 30.9.2008 4,4 %
  • 13.10.2008 8,7 %
  • 20.10.2008 5,2 %
  • 28.10.2008 6,7 %
  • 23.3.2009 5,1 %
  • 13.3.2020 5,4 %

Pörssinäkymät ovat toki tällä hetkellä synkät, muttei pidä unohtaa, että härkämarkkinat kestivät yli 10 vuotta aina vuodesta 2009 lähtien. Dow Jones -indeksi nousi tänä aikana 350 prosenttia.

Kolme viimeisintä karhumarkkinaa Yhdysvaltain pörssissä (S&P 500 -indeksi) 

  • 11.1.1973–31.1.1980: Laskusuhdanne Yhdysvalloissa, laskua 55 prosenttia, elpyminen kesti 6 vuotta ja 11 kuukautta.
  • 14.10.1987–18.4.1989: Musta maanantai, laskua 27 prosenttia, elpyminen kesti 1 vuoden ja 6 kuukautta.
  • 19.9.2009–2.4.2012: Finanssikriisi, laskua 52 prosenttia, elpyminen kesti 2 vuotta ja 6 kuukautta.

Historiallisen kehityksen perusteella ei voida ennakoida rahastosijoituksen tuottotasoa tulevaisuudessa. Rahastosijoittamiseen liittyy riski, sillä sijoitettujen varojen arvo voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää koko sijoittamansa pääoman. Avaintietoesitteet, säännöt, vuosikertomus ja puolivuotiskatsaus ovat saatavilla osoitteesta nordea.fi/rahasto ja Nordean konttoreista.

Funds Magazinella on nyt oma sovellus - hae se täältä!

MyInvest-sovellus tarjoaa suomalaisille sijoittajille ajankohtaisia juttuja rahastoista, sijoitusmarkkinoista ja kestävästä säästämisestä.

Oletko valmis sukeltamaan sijoittamisen kiehtovaan maailmaan?