win
Kirjoittanut:
Jan Telford

Nordean asiantuntijoille tunnustusta hyvästä kehityksestä

Nordean rahastot ovat jälleen saaneet kansainvälisesti arvostettuja Lipper-palkintoja. Tänä vuonna Nordea Funds palkittiin Suomessa yhteensä viidellä palkinnolla.

Aktiivinen omistajuus
Skandinavia
Henrika Vikman
Henrika Vikman
Toimitusjohtaja, Nordea Funds

Markkinadataa ja taloudellista informaatiota tuottava Refinitiv jakaa vuosittain Lipper-palkintoja hyvin menestyneille rahastoille. Lippereitä jaetaan parhaan kehityksen perusteella sekä yksittäisille rahastoille että niitä hallinnoiville rahastotaloille.

Tämän vuoden palkinnoista Nordea Fundsin toimitusjohtaja Henrika Vikman haluaa korostaa, miten paljon Nordean yhdistelmärahastot saivat tunnustuksia laajalla rintamalla.

– Erityisen iloinen ja ylpeä olen, kuinka jokaisesta yhdistelmärahastoperheestämme palkittiin yksi rahasto sarjansa parhaana. Mielestäni tämä on erinomainen osoitus siitä, että yhdistelmärahastojamme hoitavat tiimit ovat onnistuneet loistavasti työssään, Henrika Vikman toteaa.

Säästö 30 -rahasto palkittiin sarjansa parhaana kymmenen vuoden tuoton perusteella. Premium Maltti nappasi palkinnon puolestaan viiden vuoden ajanjaksolla. Premium Vastuullinen Global Maltti palkittiin kolmen vuoden tuoton perusteella.

– On mahtavaa nähdä, että toissa vuonna aloittanut vastuullisten yhdistelmärahastojen perhe, jossa hyödynnämme asiantuntijoidemme vankkaa osaamista sekä vastuullisen sijoittamisen että eri omaisuuslajien yhdistämisen osalta, saa ulkopuolistakin tunnustusta. Palkinto kuvastaa, että sijoitusprosessillamme on hyvät edellytykset tuoda asiakkaillemme lisäarvoa niin hyvinä kuin huonoina aikoina, Vikman jatkaa.

Suomessa myytävistä rahastoista Lipperin sai lisäksi Euro Yrityslaina Plus, joka palkittiin sarjansa parhaana viiden vuoden tuoton perusteella. Kymmenen vuoden jaksolla tunnustuksen sai myös Latinalainen Amerikka -osakerahasto.

– Olemme rahastokohtaisista palkinnosta todella iloisia. Arvostettu ulkopuolisen tahon antama tunnustus on hyvä osoitus johdonmukaisen työmme onnistumisesta, Vikman korostaa.

 

On mahtavaa nähdä, että toissa vuonna aloittanut vastuullisten yhdistelmärahastojen perhe saa ulkopuolistakin tunnustusta.
Henrika Vikman, Nordea Fundsin toimitusjohtaja

Palkitut Nordean rahastot

Nordea Säästö 30 on korkopainotteinen yhdistelmärahasto, jossa salkunhoitaja seuraa ja arvioi aktiivisesti markkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia ja tekee sijoituspäätöksiä sen mukaan huolehtien samalla rahaston riskitason säilymisestä määritellyllä tasolla.

Nordea Premium Maltti on korkopainotteinen yhdistelmärahasto, jossa salkunhoitaja seuraa ja arvioi aktiivisesti markkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia ja tekee sijoituspäätöksiä sen mukaan huolehtien samalla rahaston riskitason säilymisestä määritellyllä tasolla.

Nordea Premium Vastuullinen Global Maltti on korkopainotteinen yhdistelmärahasto, joka hajauttaa sijoituksensa laajasti niin omaisuuslajeittain, toimialoittain kuin maantieteellisesti. Rahasto sijoittaa sekä muiden rahastojen kautta että suoraan osakkeisiin ja joukkolainoihin, jotka ovat sijoituskelpoisia Nordean Vastuullisen valikoiman tuotteille.

Nordea Euro Yrityslaina Plus sijoittaa sellaisten eurooppalaisten yritysten lainoihin, joille hyväksytyt luottoluokittajat ovat antaneet matalan luokituksen.

Nordea 1 - Latinalainen Amerikka sijoittaa Latinalaisen Amerikan, pääasiassa Meksikon ja Brasilian, osakemarkkinoille.

Nordea Säästö 30, Nordea Premium Maltti, Nordea Premium Vastuullinen Global Maltti ja Nordea Euro Yrityslaina Plus -rahastoja hallinnoi Nordea Funds Oy, joka on Suomeen rekisteröity rahastoyhtiö. Nordea 1 - Latinalainen Amerikka -rahastoa hallinnoi Nordea Investment Funds S.A., joka on Luxemburgiin rekisteröity rahastoyhtiö.

Lue lisää Rahastot Nyt -palvelusta.

Tässä artikkelissa esitetyt eri maita, yhtiöitä ja/tai rahastoja koskevat näkemykset ovat yleistä tietoa, eikä suositus ostaa tai myydä mitään sijoitusinstrumenttia.

Funds Magazinella on nyt oma sovellus - hae se täältä!

MyInvest-sovellus tarjoaa suomalaisille sijoittajille ajankohtaisia juttuja rahastoista, sijoitusmarkkinoista ja kestävästä säästämisestä.

Oletko valmis sukeltamaan sijoittamisen kiehtovaan maailmaan?