Kirjoittanut:
Outi Rönnqvist

Sijoituksia fossiilittomaan tulevaisuuteen

Kiinnostus ilmastotietoisia sijoituksia kohtaan on kasvanut valtavasti viime vuosina, ja kysynnän kasvu on lisännyt tarjontaa. Käytännössä sijoittajan voi olla vaikea ymmärtää fossiilittomana markkinoidun sijoituksen vaikutusta ilmastonmuutoksen torjumisessa. Fossiilittomille tai fossiilisille yhtiöille ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, ja eri sijoittajat tulkitsevat käsitteitä eri tavoin. Siksi ilmastoystävällistä sijoitusta etsivän kannattaa katsoa pintaa syvemmälle.

Nainen ja tuulimylly

Fossiilittoman sijoituskohteen kriteereillä voi löytyä paitsi maailman suurimpia uusiutuvan energian tuottajia myös suuria päästöjä aiheuttavia yhtiöitä, joilla ei itse asiassa juuri ole suunnitelmia fossiilisista polttoaineista luopumiseksi.

Siksi rahoitusalan asiantuntijat eivät yleensä luokittele sijoituskohteita ”fossiilisiin ja fossiilittomiin”, vaan tarkastelevat sijoituskohteita kokonaisuutena. Näin sijoitukset voidaan ohjata esimerkiksi energiayhtiöihin, jotka ovat jo ottaneet tarvittavia askelia ilmaston lämpenemisen estämiseksi, tai pois yhtiöistä, joiden ilmastotoimet eivät ole riittäviä. Haastattelussamme Nordean vastuullisuusanalyytikko Harry Granqvist kertoo ilmastoasioiden arvioimisesta ja osallistumisestaan koko rahoitusalaa hyödyttävään kehitystyöhön.

Harry Granqvist

Harry Granqvist

Senior ESG-analyst, Nordean vastuullisen sijoittamisen tiimi

Sijoitamme myönteisiin muutoksiin

Harry, analysoit kollegoidesi kanssa rahastosijoitusten ilmastovaikutuksia Nordean vastuullisen sijoittamisen asiantuntijatiimissä. Olette tutkineet paljon sitä, mikä on paras tapa vähentää fossiilisten polttoaineiden päästöjä. Mihin olette päätyneet?

– Mielestämme on todella tärkeää tehdä ilmastonmuutoksen vastaista työtä, ja siksi  meidän on sijoitettava yhtiöihin, jotka saavat aikaan aitoja muutoksia. Tällaiset yhtiöt leikkaavat kasvihuonekaasupäästöjään, jotta saavuttaisimme ajoissa maapallon keskilämpötilan nousua koskevan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen. Viime vuosina esimerkiksi monet sähköyhtiöt ovat tehneet kunnianhimoisia suunnitelmia kivihiilen käytön lopettamiseksi ja sen korvaamiseksi uusiutuvalla energialla. Juuri tällaisia muutoksia meidän täytyy tukea ja mahdollistaa. Samaan aikaan on tietysti lopetettava sijoittaminen fossiilisia polttoaineita käyttäviin yhtiöihin, jotka eivät leikkaa päästöjään riittävän laajasti ja nopeasti ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi, Harry Granqvist sanoo.

Alternativ energi
Nordean vastuullisen valinnan rahastot noudattavat erityisiä periaatteita, jotka koskevat fossiiliyhtiöihin sijoittamista.

– Siirtymä kohti fossiilivapaata tulevaisuutta on väistämätön tosiasia, ja sen on tapahduttava nopeasti. Yhtä tärkeää on ymmärtää, että suuripäästöiset yhtiöt eivät vain katoa, vaan niiden on muutettava toimintaansa perusteellisesti. Kaksi kolmasosaa maailman päästöistä on peräisin fossiilisista polttoaineista, ja niistä riippuvaisten yritysten on muututtava eniten. Muutosten on tapahduttava nopeasti, ja rahoitusalan on oltava mukana vauhdittamassa niitä. Suurin osa muutoksista ei kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä. Siksi meidän on katsottava asiaa pidemmällä aikavälillä ja keskityttävä tekemään yhteistyötä sujuvan siirtymän varmistamiseksi, Granqvist toteaa.

Global utsläpp av CO2
Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi hiilidioksidipäästöt pitää puolittaa kymmenen vuoden välein.

– Fossiilisten polttoaineiden päästöt eivät myöskään ole täysin mustavalkoinen asia. Energiankulutus nykyajan yhteiskunnissa kasvaa koko ajan, ja esimerkiksi meillä Pohjoismaissa koteja joudutaan lämmittämään talvella jatkossakin. Vaikka energiaa kyetään jo hyödyntämään paremmin, maailman energiankulutus kasvaa vähintään 20 prosentilla seuraavien 20 vuoden aikana. Toisaalta vihreän energian tuotanto riittää tällä hetkellä kattamaan vain noin 20 prosenttia globaalista tarpeesta. Siksi meidän on annettava yhtiöille aikaa investoida moderneihin – ja toisinaan melko kalliisiin – vihreisiin liiketoimintamalleihin ja teknologioihin sekä niiden käyttöönottoon. Samalla viestin on oltava selkeä yhtiöille, jotka eivät näitä investointeja tee.

– Jos sulkisimme rahastoista yhtiöitä pois vain niiden nykyisten päästöjen tai fossiilisten polttoaineiden käytön perusteella, jäisivät siirtymätoimet kokonaan huomiotta emmekä pystyisi tekemään eroa yhtiöiden välille.

Miten tämä onnistuu käytännössä luotettavalla tavalla? 

– On tärkeää, että yhtiöiden arviointi on mahdollisimman läpinäkyvää. Arvioinnin täytyy perustua tarkkaan harkittuihin työkaluihin ja indikaattoreihin sekä olla linjassa alan riippumattomien standardien kanssa. Käytämme Transition Pathway Initiativen (TPI) tutkimustietoa arvioidessamme tukeeko vai estääkö jonkin yhtiön strategia Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamista. TPI-hankkeesta on nopeasti tulossa johtava mittapuu yhtiöiden ilmastotoimille. Sen analyysit keskittyvät menneiden ilmastotoimien sijaan tuleviin ja ovat siksi hyvä apu sijoittajille, jotka haluavat vauhdittaa ilmastonmuutoksen vastaista työtä, Granqvist kommentoi.

– TPI:n lisäksi markkinoilla on paljon muitakin ilmastoanalyysejä, ja eri menetelmien arviointi vaatii asiantuntemusta, kokemusta ja aikaa. Omaa työtäni on helpottanut, että olen saanut työskennellä osana jo yli vuosikymmenen ajan ilmastoasioihin perehtyneiden palkittujen ammattilaisten tiimiä.

– Vaikka tiedon määrä kasvaa huimaa vauhtia, meiltä puuttuu yhä monien toimialojen osalta arviointiin soveltuvia työkaluja ja prosesseja. Toistaiseksi hyödynnämme pitkää kokemustamme ja toivomme, että rahoitusalalle saadaan pian käyttöön työkalut ilmastotietoisten sijoituspäätösten tekemiseksi.

"Kaksi kolmasosaa maailman päästöistä on peräisin fossiilisista polttoaineista, ja niistä riippuvaisten yritysten on muututtava eniten."

Harry Granqvist, Yritysvastuuanalyytikko

Miksi sijoitatte yhtiöihin, joissa tarvitaan muutosta? 

– Kaikki tietävät, että ilmastonmuutos on ongelma, johon on reagoitava mahdollisimman nopeasti. Siksi sijoittajan kannattaa tehdä ratkaisuja, joiden avulla saavutetaan paljon lyhyessä ajassa. Me Nordeassa uskomme, että fossiilisten polttoaineiden aiheuttamien päästöjen vähentäminen on tärkein keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vähentäminen onnistuu vain, jos hyväksymme, että fossiilisista polttoaineista luopuminen kestää monissa maissa vielä vuosikymmenen tai kauemminkin. Monet huomispäivän energiantuottajista ovat tällä hetkellä siirtymävaiheessa, ja vähentävät fossiilisten polttoaineiden käyttöä, Harry Granqvist korostaa. 

– Kun valitsemme Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin sitoutuneita yhtiötä sijoituksiimme, varmistamme myös, että vastuullisten rahastojemme sijoituskohteet tekevät töitä yhteisesti hyväksytyn maailmanlaajuisen tavoitteen mukaisesti. Pariisin ilmastosopimuksen on allekirjoittanut 197 valtiota, hän jatkaa.

Tässä artikkelissa esitetyt eri maita, yhtiöitä ja/tai rahastoja koskevat näkemykset ovat yleistä tietoa, eikä suositus ostaa tai myydä mitään sijoitusinstrumenttia.