Winning team
Kirjoittanut:
Outi Rönnqvist

Säästäjän rahastojen voittoputki jatkuu!

Nordean Säästäjän rahastot on jo toisena vuonna peräkkäin palkittu Pohjoismaiden parhaina rahastoina. Säästö 25- ja Säästö 50-rahastojen saamien Lipper -palkintojen taustalla on rutkasti johdonmukaista pohjoismaista tiimityötä ja sama pitkäaikainen salkunhoitaja. Voittajatiimissä hoidetaan kaikkia Nordean yhdistelmärahastoja.

Aktiivinen salkunhoito
Säästäminen
Tuomo Mattila
Tuomo Mattila

Lipper Fund Awards -palkinnot myönnetään eri puolilla maailmaa rahastoille, joiden tuotto on sen saavuttamiseksi otettuihin riskeihin nähden ollut pidemmällä aikavälillä parempaa kuin muiden samankaltaisten rahastojen. Sarjojensa parhaina tänä vuonna palkitut Säästö 25 ja Säästö 50 -rahastot ovat yltäneet parhaaseen riskikorjattuun tuottoon viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Säästäjän rahastojen osalta voidaan varmasti puhua jo voittoputkesta  - Säästö 50 sai vastaavan 10 vuoden Lipperin jo viime vuonna. Lisäksi sekä Säästö 25, Säästö 50 että samaan yhdistelmärahastojen tuoteperheeseen kuuluva Säästö 75  palkittiin jo viime vuonna Pohjoismaiden parhaina rahastoina viiden vuoden ajanjaksolla. Tuoteperheen korkopainotteisin yhdistelmärahasto Säästö 10 puolestaan palkittiin sekä tänä että toissakeväänä Suomen parhaana yhdistelmärahastona toisen riippumattoman rahastoluokittajan Morningstarin Awardseissa. Kaikkia Säästäjän rahastoja hoitaa Tuomo Mattila.

Onnistuminen kumpuaa pitkäjänteisestä yhteistyöstä

Tuomo, onnittelut tunnustuksesta. Mikä on mielestäsi tärkein syy näiden rahastojen jatkuvaan menestykseen?

Kiitos! On tietenkin aina hienoa saada tunnustusta työstään, koska se on merkki siitä, että tiimimme on onnistunut tehtävässään. Erityisen mukavalta tuntuu kymmenen vuoden kehityksen perusteella saatu palkinto, joka osoittaa että työmme on kantanut hedelmää myös hyvin erilaisissa markkinatilanteissa. Toivomme tottakai, että myös rahastojen sijoittajat ovat tyytyväisiä työhömme. Meihin luotetaan, ja teemme parhaamme, jotta tuotto olisi mahdollisimman hyvä.

Saatte palkinnon parhaasta tuotosta riskiin nähden pitkällä aikavälillä. Miten se saadaan aikaan?

Yksi keskeinen syy hyvään tuottoon riskiin nähden on rahastojen sijoitusten perusjakauma. Olemme myös onnistuneet lyhyemmän aikavälin omaisuuslajipainotuksissamme. Menestykseen vaikuttaa myös jatkuvuus salkunhoidossa. Kehitämme tietenkin salkunhoitoa ja teemme tarvittaessa parannuksia, mutta pitkällä aikavälillä sijoitusfilosofiamme on säilynyt ennallaan. Lisäksi rahastoja on jo pitkään hoitanut sama kokenut salkunhoitotiimi. 

 

Mikä on mielestäsi suurin etu yhdistelmärahastoon säästämisessä?

Vaivattomuus! Kun on tehnyt tärkeän päätöksen ja valinnut omiin tavoitteisiin sopivimman rahaston, ei tarvitse huolehtia markkinakehityksestä tai salkun painotuksista. Se on meidän tehtävämme. Huolehdimme, että rahaston korko- ja osakesijoitusten jakauma on mahdollisimman hyvä, ja että sijoitukset on hajautettu sopivalla tavalla osake ja korkomarkkinoille. Säästäjän rahaston kautta ihmiset saavat helposti yhdellä rahastolla tehokkaasti hajautetun ja monipuolisen sijoituksen.

Miten Säästäjän rahastoja hoidetaan jatkossa?

Noudatamme salkunhoidossa sijoitusprosessia, jossa osakkeiden osuutta rahastossa, korko- ja luottoriskiä sekä osakemarkkinapainotuksia muutetaan järjestelmällisen prosessimme ja näkemyksemme mukaisesti. Prosessi on vuosien saatossa osoittautunut varsin toimivaksi, joten se toimii myös jatkossa Säästäjän rahastojen perustana.

Lue lisää Säästäjän rahastoista 

Mikä Lipper-palkinto?

Kansainvälisesti arvostettu Lipper-palkinto perustuu samankaltaisesti sijoittavien rahastojen vertailuun kolmen, viiden ja kymmenen vuodon tuottojen perusteella. Lipper-palkintoja jaetaan vuosittain parhaille rahastoille yli 20 maassa, mm. USA:ssa , Aasiassa ja Euroopassa . Lipperin omistaa Thomson Reuters, yksi maailman suurimmista uutistoimistoista.

Lisätietoa Nordean Säästäjän rahastoista saat Rahastot Nyt -palvelusta.

Funds Magazinella on nyt oma sovellus - hae se täältä!

MyInvest-sovellus tarjoaa suomalaisille sijoittajille ajankohtaisia juttuja rahastoista, sijoitusmarkkinoista ja kestävästä säästämisestä.

Oletko valmis sukeltamaan sijoittamisen kiehtovaan maailmaan?