kikare
Kirjoittanut:
Lippo Suominen

Missä tunnelmissa sijoitusvuoteen 2018?

Kulunut vuosi on ollut erityisesti osakesijoittajalle tuottoisa vastoin monien ennakkoarviointeja. Mutta jälleen kerran moni kysyy, voiko sama tahti jatkua ensi vuonna? Nordean päästrategi Lippo Suominen vastaa.

Lippo Suominen
Lippo Suominen
Nordean päästrategi

Vuosi 2017 on lähestymässä loppuaan. Jos lähiviikot eivät tuota rahoitusmarkkinoilla suuria yllätyksiä, jää tämä vuosi historian kirjoihin osakkeiden voittokulun jatkona. Finanssikriisin pohjista vuoden 2009 keväästä osakkeet ovat olleet lähes yhtämittaisessa nousussa jo pian yhdeksän vuoden ajan. Tuottoa on kertynyt lähes 300 prosenttia.

Tähän vuoteen lähdettäessä harva odotti osakkeista kovin vahvoja tuottoja, mutta jälleen osakkeet ovat onnistuneet yllättämään epäilevät tuomaat vahvalla nousulla. Nousun taustalla on useita syitä. Tärkeintä on se, että maailman talous on kehittynyt vahvasti. Kasvua on nähty pitkästä aikaa joka puolella maailmaa. Yhdysvaltain talous on ollut jo pitkään reippaassa kasvussa, mutta nyt myös Eurooppa ja kehittyvät markkinat ovat päässeet vireeseen mukaan. Tämä puolestaan on ruokkinut yritysten tuloksia, jotka ovat parantuneet kovempaa vauhtia kuin vuosiin. Tuloskasvu on tänä vuonna ollut yli kymmenen prosenttia maailmanlaajuisesti. Kun korot ovat pysyneet matalina, tai vielä alempana, on ymmärrettävää, että sijoittajien varat ovat ohjautuneet osakemarkkinoille.

Nousu ei kuole vanhuuteen

Näin monen vuoden nousun jälkeen herää herkästi epäilys siitä, voiko nousu vieläkin jatkua. Vastaus tähän kysymykseen on, että miksi ei voisi. Jos maailman talous ja yritysten tulokset kehittyvät jatkossakin oikeaan suuntaan, ei osakkeiden nousu lopu siihen, että meillä on jo pitkä hyvä kausi takana. Kuten usein on sanottu, ei osakkeiden nousu kuole vanhuuteen, vaan siihen, että laskuun on hyvä syy. Sellaista hyvää syytä ei tällä hetkellä ole näkyvissä.

Finanssikriisi oli yksi kovimmista talouden ja markkinoiden pudotuksista, mitä historiassa on nähty. Kriisi jatkoi ihmisten mielissä kummitteluaan vielä pitkään taantuman loppumisen jälkeen. Vaikka talous ja osakkeet etenivät oikeaan suuntaan, oli takaraivossa pelko siitä, että kohta kriisi tulee uudelleen. Nyt tuntuu kuitenkin vihdoin siltä, että kriisin varjot ollaan valmiita jättämään taakse ja uskalletaan katsoa luottavaisemmin eteenpäin. Tämä näkyy niin kulutuksen kasvuna, yritysten investointihalun piristymisenä kuin osakenousun kiihtymisenä. Eikä hyvien tunnelmien tarvitse hetkessä kääntyä, vaan ne voivat jatkua pitkäänkin. Siksi uutta vuotta kohti mennään osakemarkkinoilla luottavaisissa asetelmissa.

Palkat ja inflaatio avainasemassa

Odotuksissa on siis jälleen hyvä osakevuosi. Mitä sijoittajan tulisi sitten alkavana vuonna seurata, jotta näkisi mahdolliset tulevan käänteen merkit? Talouden noususuhdanteet perinteisesti päättyvät ylikuumenemiseen, kun työntekijäpula ajaa palkkoja ja sitä kautta inflaatiota ylöspäin. Sen seurauksena keskuspankit joutuvat nostamaan korkoja, mikä hyydyttää talouden vireen ja osakkeiden nousun.

Tämänkertaisessa taloussuhdanteessa on ollut poikkeuksellista inflaation vaisuus. Jos kuitenkin talouden kasvu jatkuu, jossain vaiheessa palkkapaineet kasvavat, mikä myös kiihdyttäisi inflaatiota. Velkatasot ovat maailmalla jälleen nousseet ja siten talous on herkkä korkeammille koroille. Palkkapaineiden kasvu ja inflaation kiihtyminen olisivat ensimmäisiä merkkejä siitä, että talouden nousukausi olisi tulossa tiensä päähän. Toistaiseksi paineet ovat kuitenkin pysyneet vähäisinä.

Sijoittajalle löytyy aina huolenaiheita, mutta viime vuodet ovat opettaneet, että turhan aikaisin ei kannata huolestua, tai hyvät tuotot voivat jäädä saamatta. Heilunta kuuluu osaksi markkinoita, mutta niin kauan kuin talouden perusteet ovat kunnossa, on osakkeiden suunta ylöspäin.

 

 

Tämän artikkelin tarkoitus on antaa yleistä tietoa, eikä se ole osto- tai myyntisuostitus taikka korvaa yksilöllistä sijoitusneuvontaa.