Loading

0:00/0:00

Kirjoittanut:
Nina Azoulay

Euroopan suurimman kannabisfarmin ensimmäinen sato: ”Potentiaali on valtava”

Tanskalainen tomaatinviljelijä Mads Pedersen ja hänen kanadalainen yhteistyökumppaninsa sijoittavat yhteisyritykseensä kymmeniä miljoonia euroja. Sen tavoitteena on tulla Euroopan suurimmaksi lääkekannabiksen tuottajaksi. Ensimmäiset lääkevalmisteet valmistuvat vuodenvaihteessa. Nordea Funds Magazine vieraili viljelmillä Bellingessä Fynin saarella.

Näytä lisää:
Tanska
Näkemys
Teollisuusyhtiöt

Mads Pedersenillä on yksinkertainen missio: hän haluaa tuottaa lääkekannabista koko Pohjois-Euroopalle huipputeknologiaa hyödyntävissä kasvihuoneissaan Fynin saarella. 

– Ensimmäiset tuotteet valmistuvat heti vuodenvaihteen jälkeen. Pääsemme pian korjaamaan ensimmäisen kukkasadon, ja istutamme parhaillaan lisää kasveja, Mads Pedersen sanoo osoittaen vihreänä aaltoilevaa kasvustoa. Euroopan suurimmalla kannabisfarmilla kasvaa parhaillaan 4 500 kasvia. 

Mads Pedersen johtaa yhtä niistä 12 tanskalaisyrityksestä, jotka ovat Tanskan kokeilun myötä saaneet luvan kasvattaa kannabista lääkekäyttöön. Hän on perustanut yhdessä kanadalaisen Aurora-yhtiön kanssa Aurora Nordic  yhteisyrityksen, jonka päätoimipaikka on Bellingessä Fynin saarella. Aurora tuottaa jo lääkekannabista Kanadassa ja vie sitä eri puolille maailmaa.

Yhteisyrityksen tavoitteena on tulla Euroopan suurimmaksi lääkekannabiksen valmistajaksi. Nykyisiä tuotantotiloja laajennetaan siksi huomattavasti lähivuosina. Tällä hetkellä Aurora Nordicilla on 5 000 neliömetrin tilat. Muutaman kuukauden kuluttua niitä laajennetaan toisella 5 000 neliömetrillä ja vuonna 2019 edelleen 50 000 neliömetrillä.

– Työntekijöitä on tällä hetkellä 25, mutta määrä nousee kahdessa kuukaudessa noin 60:een. Rakennamme Euroopan suurimman kannabistehtaan, johon sijoitamme kaiken kaikkiaan lähes 700–800 miljoonaa Tanskan kruunua (noin 95–110 miljoonaa euroa). Tavoittelemme markkinajohtajuutta Euroopassa ja toivomme toiminnan kääntyvän voitolliseksi muutamassa vuodessa. Muuten emme tietenkään olisi ryhtyneet tähän, Pedersen kertoo.

Tanskan kokeilu

  • Tanskassa alkoi 1.1.2018 neljä vuotta kestävä kokeilu, joka antaa lääkäreille mahdollisuuden määrätä kannabistuotteita reseptillä. Se ei ole aiemmin ollut laillista. 
  • Lisäksi yritykset saivat mahdollisuuden hakea lupaa lääkekäyttöön tarkoitetun kannabiksen viljelyyn, jalostukseen ja jakeluun – sekä Tanskan että muiden maiden markkinoille.

Lähde: Tanskan lääkintöhallitus

Tomaateista kannabikseen

Mads Pedersen on Aurora Nordicin johtaja. Lisäksi hän johtaa neljännen polven Alfred Pedersen & Søn -perheyritystä, joka on Pohjoismaiden suurin tavallisten ja luomuna viljeltyjen tomaattien, kurkkujen ja paprikoiden tuottaja. Yritys tuottaa vuosittain pelkästään tomaatteja noin 15 000 tonnia eli noin puolet Pohjoismaissa kasvatettavista tomaateista.

Mads Pedersenin mukaan juuri hänen pitkä kokemuksensa vihannesten viljelystä on etu kannabiksen tuotannossa. Hänen yrityksensä kasvihuoneiden pinta-ala on kaiken kaikkiaan 260 000 neliömetriä, ja ne sijaitsevat Fynin saarella ja Etelä-Ruotsissa.

– Olemme viljelleet vihanneksia laajamittaisesti 70 vuoden ajan. Nyt voimme hyödyntää paljon tästä kertynyttä tietoa, sillä tomaattien viljely ei poikkea kovin paljoa kannabiksen viljelystä. Voimme aloittaa suuressa mittakaavassa, ja sillä on valtava merkitys, Pedersen sanoo.

Hänen mielestä yhteisyritys on ihanteellinen ratkaisu siksi, että Auroralla on jo paljon kokemusta lääkekannabiksesta. 

– Tämän yhteistyön etu on se, että voimme aloittaa viljelyn suuressa mittakaavassa. Käytämme tekniikkaa, joka on jo osoittautunut hyväksi, mikä pienentää laajan tuotannon aloittamiseen liittyvää riskiä, Pedersen kertoo.

Mads Pedersen
Aurora Nordicin ja Alfred Pedersen & Sønin johtaja Mads Pedersen. Perheyritys Alfred Pedersen & Søn on Pohjoismaiden suurin tomaatinviljelijä.

– Ensimmäisten joukossa markkinoille pääsevillä on tietenkin parhaat mahdollisuudet voitolliseen toimintaan. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tämä olisi suuririskinen investointi. Sijoitamme paljon rahaa melko uudelle alalle, joka ei ole vielä vakiinnuttanut asemaansa – ei ainakaan Euroopassa, Pedersen jatkaa. 

Hän lisää kuitenkin, että Saksassa ollaan jo niin hyvässä vauhdissa, että perässä on vaikea pysyä.

Saksassa lääkärit saivat maaliskuussa 2017 luvan määrätä kannabista lääkekäyttöön reseptillä. Viranomaiset odottivat, että noin 700 potilasta tarttuisi tähän mahdollisuuteen ensimmäisen vuoden aikana. Flensborg Avis -lehden vuoden 2018 alussa tekemän kyselyn mukaan ensimmäisten 10 kuukauden aikana yli 13 000 saksalaista haki sairausvakuutuksesta korvausta lääkekannabikseen liittyvistä kuluista.

Myös Tanskassa potilaiden kiinnostus kannabista kohtaan on ollut odotettua suurempaa. Kun kokeilu alkoi, Tanskan terveysministeriö odotti, että sitä hyödyntäisi noin 500 potilasta koko vuoden 2018 aikana. Jo syyskuun alkuun mennessä lääkärit olivat määränneet kannabistuotteita lähes 630 potilaalle.

Lääkekannabis lailliseksi useissa maissa

  • Uruguay laillisti maailman ensimmäisenä maana kannabiksen kaiken tuotannon ja käytön vuonna 2013. 
  • Viime vuosina useat maat ovat laillistaneet kannabiksen lääkekäytön erilaisilla säännöksillä. Euroopassa tällaisia maita ovat muun muassa Tanska, Suomi, Saksa, Hollanti, Belgia, Ranska, Iso-Britannia, Italia, Malta, Portugali, Sveitsi, Itävalta ja Kreikka.
  • Kanadassa sallittiin kannabiksen käyttö lääkinnällisiin tarkoituksiin vuonna 2001, ja tänä vuonna maan hallitus on laillistanut myös viihdekäytön.
  • Yhdysvalloissa lääkekannabiksen käyttö on laillista 29 osavaltiossa, mutta vain muutama osavaltio sallii kannabiksen viihdekäytön.

Mads Pedersenin mielestä tämä osoittaa selvästi, että hänen on järkevää laajentaa liiketoimintaansa kiistellyn kannabiksen viljelyyn – siitäkin huolimatta, että lääkärit suhtautuvat kokeiluun epäilevästi. Lääkärikunnan mielestä kannabiksen käytölle potilaiden hoidossa ei ole tieteellistä perustaa.

– Uskon tähän tuotteeseen sataprosenttisesti. Olen tavannut paljon kroonisista tai muista kivuista ja vaivoista kärsiviä potilaita, joille lääkekannabiksen käyttö on tuonut valtavasti apua. Kun ajatellaan kehitystä Yhdysvalloissa ja Kanadassa, uskon että Tanskassa ollaan vasta alkutekijöissä, hän sanoo.

Mads Pedersen on siksi vakuuttunut siitä, että kannabiksen uusi laajamittainen tuotanto voi tuoda markkinoille paljon uutta.

– Jo olemassa olevia tuotteita voidaan parantaa vielä paljon. Uskon, että kannabiksesta tulee jatkossa osa perinteistä lääketiedettä. Pitkälle kehitettyjä tuotteita käytetään tarkasti määriteltyinä annoksina tiettyjen vaivojen tai sairauksien hoitoon, hän sanoo.

Aurora Nordic
Aurora Nordicilla on tällä hetkellä 25 työntekijää, mutta määrän odotetaan nousevan pian 60:een. Suuri osa työntekijöistä on työskennellyt aiemmin farmasian alalla, joten he tuovat yritykseen lääkkeiden valmistukseen liittyvää osaamista.

Suuri osa Aurora Nordicin työntekijöistä on työskennellyt aiemmin farmasian alalla, joten he tuovat yritykseen alan osaamista, jota Mads Pedersenillä ja hänen taimitarhojensa työntekijöillä ei ole. Yritys aikoo hoitaa itse koko prosessin aina kasvin viljelystä lääkekannabistuotteen valmistukseen, myyntiin ja jakeluun.

Pedersen odottaa, että alle 10 prosenttia Aurora Nordicin tuotannosta myydään Tanskan markkinoille. Suurin osa siitä viedään Saksaan ja Italiaan, joissa kysyntä on suurta.

Ensimmäisten tuotteiden on tarkoitus valmistua vuodenvaihteessa. Pedersen odottaa tuotannon fyniläisellä kannabisfarmilla pääsevän täyteen vauhtiin runsaan vuoden kuluttua, kun farmilla on 150 työntekijää ja vuotuinen liikevaihto on satoja miljoonia Tanskan kruunuja (kymmeniä miljoonia euroja).

Kasvavat markkinat kiinnostavat monia

Mads Pedersen ja Aurora Nordic eivät ole läheskään ainoat, jotka ovat huomanneet kasvavien markkinoiden tuomat mahdollisuudet. Useat yritykset aikovat ryhtyä tuottamaan lääkekannabistuotteita.

Muun muassa Stimorol- ja V6-purukumit kehittäneen Bagger-Sørensenin perheen tytäryhtiö Medcan Pharma on saanut luvan valmistaa kannabista sisältävää purukumia, jota käytetään lääkevalmisteena. Myös ruotsalainen Enorama Pharma on saanut Ruotsin lääkintöhallitukselta luvan valmistaa lääkekannabista sisältävää purukumia. Fynin saarella toimiva Møllerup Gods -yhtiö suunnittelee puolestaan ryhtyvänsä valmistamaan kannabisöljyä ja -kapseleita noin 60 000 eurooppalaiselle potilaalle.

Tanskalainen kannabis Ruotsin pörssissä

Tanskalainen Stenocare-yhtiö, jonka omistaa osittain kanadalainen Canntrust, listautui lokakuussa Tukholman pörssiin. Sen tavoitteena oli koota 19 miljoonan Tanskan kruunun (2,5 miljoonan euron) pääoma kannabistuotannon aloittamiseksi Itä-Jyllannissa. Kiinnostus yhtiötä kohtaan oli valtava. Ennakkomerkinnässä oli mukana lähes 12 000 sijoittajaa, ja listautumisanti ylimerkittiin yli 2100-prosenttisesti.

Lähteet: Børsen ja Berlingske

Mads Pedersen kertoo naureskellen kuulleensa usein ”tyypillisiä kannabisvitsejä”, kun hän on viime vuosina kertonut uudesta hankkeestaan. 

– Meidän firmassa on kuulemma sitten paremmat pikkujoulut kuin missään muualla ja sitä rataa. Olin silti kuvitellut, että ihmiset suhtautuisivat epäilevämmin ja esittäisivät enemmän kriittisiä kysymyksiä. Niitä en oikeastaan ole kuullut, Pedersen juttelee.

– Uskon, että kaikki ymmärtävät, miten suuria mahdollisuuksia tämä tarjoaa – että on olemassa syy siihen, miksi myös Coca Cola on kiinnostunut kannabista sisältävän virvoitusjuoman valmistuksesta ja miksi Heineken haluaa olla mukana tässä. Tämä on mielettömän kiehtova ala, jossa on valtavasti potentiaalia, Pedersen korostaa.